torstai 24. helmikuuta 2011

Verkkopalaverin 17.2. muistio

Viime viikon torstaina pidettiin parin tunnin verkkotapaaminen blogioppaan eteenpäintyöstämiseksi. Tässä kooste tapaamisessa läpikäydyistä asioista:

Paikalla olivat koordinaattorit Joanna ja Anna, Antti S., Riitta, Leena, Lotta, Tiina ja Johanna.

  • Lyhyellä kuulumiskierroksella ei tullut oppaan tuottamisen ydinryhmän jäseniltä mitään ihmeellistä esiin, Joanna ja Anna kertoilivat oppaan tilanteesta ja erityisesti mahdollisista oppaan rakenteellisista muutostarpeista. Esiinnousseita muutosehdotuksia löytyy kootusti tähän blogiin perustetulta muutossivulta - sivua voi käydä muokkaamassa ja on suositeltavaakin oppaan tuottamisprosessin loppua kohden lisätä itselle mieleen tulevat muutosehdotukset ko. sivulle, jotta ne löytyvät koostetusti jostakin! Mikäli et pääse muokkaamaan sivua, pyydä oikeudet Joannalta. Rakenteelliset muutokset toteutetaan viimeistään blogioppaan päätöstapaamisessa, ehkä jo siihen mennessä (siksi myös kommentit ehdotuksista ovat tervetulleita).

  • Puhetta kuulumiskierroksella oli myös siitä, että oppaalle olisi hyvä pyytää nyt loppuvaiheessa testilukijoita, jotta ehtisimme vielä saada palautetta. Kuka tahansa voi pyytää hyviä testihenkilöitä vilkaisemaan opasta sillä silmällä, että löytyykö siitä kaikki tarpeellinen. Lisäksi voi hyödyntää palautelomaketta blogin testilukemisen tukena, voi helpottaa lukijaa. On tietysti huomioitava, että oppaaseen on tulossa vielä muutama isompi rakenteellinen muutos loppua kohden, niistä ehkä kannattaa myös vinkata testilukijalle ennen kuin hän arvioi opasta. Toisaalta aikaa ei ole enää kovin paljon ennen kuin oppaasta otetaan ITK:hon mennessä printtiversio, joten on hieman haastavaa ehtiä saamaan testilukijoilta kommentteja, ne pitäisi melkein saada viimeistään viikolla 10 (viikon 11 maanantaina 14.3. on todennäköisesti blogioppaan tuotannon päätöstapaaminen, jolloin vielä ehditään tekemään muutoksia oppaaseen kommenttien perusteella).

  • Riitta Suominen alusti kuulumiskierroksen jälkeen blogien käyttöön liittyvistä viestinnällisistä näkökohdista. Useita tärkeitä asioita nousi esiin, jotka varmasti auttavat vielä oppaan loppuviilauksissakin. Tässä koostetta:

    • Blogioppaan tuotantoprosessi on oikeastaan kuin minkä tahansa oppikirjan tuotantoprosessi, jossa on useampi kirjoittaja mukana, tosin tämä prosessi eroaa sillä tavoin ns. perinteisemmän oppikirjan tuotantoprosessista, että tällä ei ole yhtä selkeää alkua ja loppua (wikin on tarkoitus elää ydinryhmän tuotantoprosessin jälkeenkin eikä opas siinä mielessä tule valmiiksi). Toisaalta myöskään kirjoittajat eivät kirjoita selkeästi kukin omia osioitaan oppaasta, vaan kantavana ajatuksena on se, että kaikki editoisivat ja parantaisivat kaikkia tekstejä. Toki kirjoittajien sisällöllinen asiantuntemus hieman jakaa sitä, mitä kukakin kirjoittaa ainakin enimmäkseen. Kiinnostavaa prosessissa on se, miten paljon toisten kirjoittaman tekstin muokkaamista tapahtuu - tämähän on koettu haastavaksi myös vuosi sitten toteutetun Viisautta wikin tekoon -oppaan tuotantoprosessissa.

    • Jere Majava on tuonut esiin hyvin terävän havainnon - bloggaaminen voidaan nähdä opetteluna julkiseen keskusteluun. Ehkä juuri siksi blogitekstien kommentointi onkin koettu haastavana (Lotta toi esiin tuntemansa aloittelevan bloggaajan kokemuksia siitä, että kirjoitusten tuottaminen on vielä helppoa, mutta kirjoituksiin tuleviin kommentteihin vastaaminen on jo paljon haastavampaa). Meidän kulttuurissammehan ei ole mitenkään vahvoja perinteitä julkiseen keskusteluun, mutta blogit tarjoavat hyvän tavan opetella siihen.

    • Blogia käyttöönotettaessa osana vaikkapa organisaation viestintää, olisi hyvä miettiä, mitä roolia blogi näyttelee suhteessa esim. organisaation perinteisiin yksisuuntaisiin webbisivuihin. Blogin voidaan ajatella mm. rikastavan, kaksisuuntaistavan, epämuodollistavan, tuovan persoonallista ääntä, arkikielellistävän, minä-muotoistavan organisaation viestintää. Blogi edustaa eri genreä kuin perinteinen webbisivu. Blogi voi auttaa luomaan yhteisen kielen vaikeidenkin asioiden käsittelyyn (vrt. virallinen kieli ja vapaamuotoinen kieli jolla asioista puhutaan).

    • Blogin tehtävää voi pohtia oppaan "Blogin käytön aloittaminen" -osiossa hieman lisää. Kannattaa miettiä mm. siltä kannalta, onko blogin tehtävänä tavoitella julkisuutta, ja jos, niin miksi? Mikä blogissa on keskeinen asia sen tuottajatahon kannalta. Näillä asioilla on merkitystä tuotettavan blogitekstin kannalta. On myös hyvä pohtia, minkälaisissa asioissa blogi toimii ja minkälaisissa ei. Oppaassa onkin tuotu jo esiin hieman pohdintaa blogin suhteesta muihin some-välineisiin kuten vaikkapa Twitteriin ja Facebookiin, mutta tätä pohdintaa voisi syvällistää vielä. Oikeastaanhan blogiteksti voidaan nähdä juuri siemensisältönä, jonka on tarkoitus synnyttää keskustelua ja jatkojalostamista muissa välineissä tai blogitekstin kommenteissa. Toisaalta on otettava myös huomioon, että joku saattaa käyttää blogia vain kirjoittaakseen kirjoittamisen ilosta enemmän päiväkirjatyyppisesti, vaikka toiselle se olisi tärkeä keskustelukanava. Ehkä oppaaseen kannattaisikin ottaa hieman enemmän mukaan katsausta blogin käytön historiaan, Viisautta wikin tekoon -oppaassakin tällaisen historiakatsauksen mukaan ottaminen hieman ehkä selkiytti sitä, mikä wiki on. Eli blogithan ovat alkujaan olleet linkkikokoelmia ja muuttuneet siitä verkkopäiväkirjoiksi jne. Voisiko Jere tuottaa tästä katsauksen oppaaseen?. Katsokaa myös Rebecca Bloodin katsaus blogien historiasta, Sedis Blogista löytyvä historiakatsaus sekä Ennen ja nyt - historian tietosanomat -artikkeli.

    • Kun mietitään blogioppaamme tuotantoprosessia, siihen sisältyvät myös kaikki perinteiset sisällöntuotannon ongelmat jotka kulminoituvat siihen, miten kirjoittaa ja kertoa asioista ja tuodaan asioita esiin. Eli millainen oppaan tulee viime kädessä olla? Tällä hetkellä opas on hyvin oppikirjamainen kieleltään, siitä puuttuu jossakin määrin persoonallinen sävy. Persoonallista sävyä oppaaseen voidaan saada tuotua vaikkapa sillä, että koetetaan havainnollistaa asioita paremmin ja kirjoittaa syvällisemmällä tasolla mitä nyt on tehty (eli enemmänkin käsitelty asioita mekaanisesti tai listattu niitä). Oppaassa voidaan koettaa avata enemmän näitä nyt vain listattuja asioita, lisätä joukkoon tapausesimerkkejä, havaintoja, pohdintoja jne. Erityisesti juuri tapausesimerkit oikeista blogeista voisivat olla toimiva, näitähän on jo alusta asti oppaaseen toivottu ja niitä jonkin verran siinä onkin. Tapausesimerkkejä olisi hyvä avata hieman enemmän kuin vain lisätä linkkejä blogeihin. Tietenkin täytyy pitäytyä hyvissä esimerkeissä :) Esimerkkiblogeja kuvaamalla ja analysoimalla voidaan tuoda myös esiin erilaisia asioita, mitkä tekevät jostakin blogista hyvän tai jostakin esiinnostetusta esimerkistä onnistuneen, tämähän riippuu monesta asiasta eikä ole yksiselitteisesti hyvän blogin määritelmää.

    • Otsikoita voidaan oppaassa koettaa muotoilla hieman värikkäämmiksi, nyt ne ovat kovin samantyyppisiä rakenteellisesti - tämä Riitan havainto on hyvin paikkaansapitävä!

    • Verkosta löytyy paljon aloitettuja blogeja, joiden kirjoittaminen on jäänyt kesken - miten lopettaa blogi tyylikkäästi? Tai blogin aloittaminen määräaikaisena? Näistäkin asioista voisi oppaaseen ottaa mainintaa.


Riitan alustuksen pohjalta syntyi hyvää keskustelua, täydentäkää muut ihmeessä tätä kirjoitusta kommentoiden jos unohdin jotakin olennaista!

Loppuaika verkkopalaverista käytettiin jälleen yhteiseen työstämiseen. Toivoisin, että oppaan eri osioiden vastuutahot voisivat itse tähän täydentää vaikka kommentteina lyhyesti omia huomioitaan vastuualueiltaan - missä mennään ja mitä on tarkoitus tuottaa. Vastuualuelista jälleen kertauksena:

- Antin vastuulla on erityisesti opetus/opiskelunäkökulma.
- Riitta keskittyy aikataulunsa puitteessa (verkko)viestintänäkökulmaan ja auttaa viimeistelyvaiheessa.
- Lotalla on työn alla osioita sisällöntuottamisesta ym.
- Tarmo ja Elias voisivat laittaa lyhyesti tekijänoikeuksista/tietoturva-asioista (esim. linkkejä muualle).
- Leena voi ottaa vastuuta niistä, mistä tekstiä puuttuu, erityisesti projektihumppa ja muut harrastukset.

Lisämainintoina ainakin se, että HAMK on tuottanut tekstiä mikroblogeista, tekstille vaan ei löytynyt luontevaa sijoituspaikkaa, joten minä lisäilen tekstin tässä pikapuolin oppaaseen sopivaan kohtaan (saattaa olla, että joudutaan luomaan jo uusi sivukin oppaaseen). HAMKilta pyydetty myös tekstiä mobiilibloggaamisesta. Anne osallistuu opetuskäyttö-osion muokkaamiseen, samoin blogien käytöstä hanketyössä luvassa jotakin Annelta.

Muistin myös, että perusosio webbituottamisesta puuttuu vielä, joka oli ajatus ottaa mukaan. Sitä varten melkein mietin, että perustaisin Wikikirjastoon oman osionsa aihealueelle. Sellainen siis, missä tuodaan esiin näkökohtia liittyen ladattavien kuvien tms. kokoon ja tietoa tekniseltä kannalta siitä miten mitkäkin asiat vaikuttavat siihen miten raskaita sivut ovat käyttää tms.

Meillä tosiaan on enää yksi tunnin mittainen verkkotuotantosessio niille jotka kokevat tarvitsevansa (ks. edellinen blogikirjoitus) ja päätöstapaaminen maaliskuun puolivälissä - siinä mielessä aikaa ei ole enää paljon. Pyritään tekemään opas niin hyvin kuin suinkin versioonsa 1, mutta muistetaan myös, että opas jää keskeneräiseksi edelleen senkin jälkeen, ja se on tarkoituskin. Ehkä hieman keskeneräinen opas myös houkuttaisi jatkossa enemmän muokkaamaan sitä?

Pakkasterkuin,
Joanna

Blogioppaan työstämisen viimeisen verkkotapaamisen ja päätöstapaamisen ajankohdat

Pari tiedotusasiaa:

Verkkopalaveria blogioppana kirjoittamiseen ei ilmeisesti koe tarvitsevansa tai pääse osallistumaan ehdotettuina ajankohtina kuin yksi työryhmämme jäsen. Voidaan kyllä sopia että järjestetään sessio Connect Prossa ensi tiistaina 1.3. klo 11:00-12:00 - mukaan saa tulla kuka kokee yhteistsemppausta tarvitsevansa tai saa paremmin järjestettyä aikaa kirjoittamiselle kalenteriinsa ennalta yhdessä sovittuna ajankohtana. Käytetään koko aika kirjoittamistyöhön, mahdollisuus kysellä askarruttavista asioista toki etäyhteyden ollessa auki.

Päätöstapaamistakin koetettiin aikatauluttaa, mutta siellä on vain muutama käynyt merkitsemässä itselleen sopivat ajat. Ehtisittekö käydä vielä huomiseen perjantaihin 25.2. klo 15:00 mennessä merkitsemässä itsellenne sopivat ajankohdat Doodlessa! Maanantai 14.3. näyttää sopivimmalta ajankohdalta toistaiseksi, tarkoitus siis on ko. päivänä aloittaa työskentely Tampereella aamulla klo 9:00 ja lopetellaan viimeistään klo 15:30.

Laittelen kohta koosteen viime viikon verkkopalaverista 17.2. tiedoksi niillekin teistä, jotka ette olleet paikalla ja muistutukseksi paikalla olleille tärkeistä asioista.

torstai 17. helmikuuta 2011

Verkkotyöskentelysessio helmi-maaliskuun vaihteeseen

Koetetaan vielä bookata yksi tunnin mittainen verkkotyöskentelysessio helmi-maaliskuun vaihteeseen ennen päätöstapaamista, jos joku kokee tarvitsevansa sellaista oppaan tuottamisen tueksi. Ajankohta on varmasti hiihtolomien takia hieman hankala, mutta kokeillaan. Linkki Doodleen ajankohdasta sopimista varten ja pyydän vastauksia ti 22.2. klo 12 mennessä.

Päätöstapaamisen ajankohta

Jotta Viisautta blogin käyttöön -blogiopas ennätetään saada painatettua ITK:hon mennessä, päätöstapaaminen täytyy järjestää pian. Täytäthän itsellesi sopivat päivät Doodleen viimeistään tiistaina 22.2. klo 12 mennessä!

Päätöstapaaminen on tarkoitus järjestää Tampereella, jonne toivotaan mahdollisimman monia saapuvaksi. Päätöstapaamisen aikana pyritään saattamaan blogiopas mahdollisimman valmiiseen muotoon eli päivä on tuottamispainotteinen.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Artikkeli "Is Blogging Really Worth My Time? Throwing Down The Gauntlet (Part 1)"

Otsikon artikkelissa ihan hyviä ja pohtimisen arvoisia ajatuksia myös meidän oppaamme kannalta (ainakin joiltakin osin).

Rakenteellisia muutoksia oppaaseen

Kuten mainitsinkin eilen postaamassani kirjoituksessa, olen luonut tähän blogiin uuden sivun johon olisi ajatus koota muutosehdotukset blogin rakenteeseen ja vaikkapa myös sisältöjen fokusointiin - näin ne löytyvät yhdestä paikkaa ja muutokset Wikikirjastoon on sitten helpompi tehdä siltä pohjalta.

Lisäilin sivulle muutamia ajatuksia joita sain hetki sitten blogiopasta tutkiessani. Ko. ajatukset löytyvät myös blogioppaan osioiden keskustelusivuilta (Blogien käytön aloittaminen ja Blogien käyttöönottoprosessi).

Lisäsin sivulle myös uuden sisällysluetteloehdotelman - voi olla että on helpompi rakennella rautalankamalli siitä täällä blogin puolella ja sen pohjalta sitten tehdä muutoksia Wikikirjaston puolella.

Muokatkaa muutkin ko. sivua - tuotantoryhmään kuuluvilla blogin lukijoilla pitäisi olla kaikilla muokkausoikeudet (jos joltakulta puuttuu, pyytäkää minulta).

maanantai 14. helmikuuta 2011

Blogioppaan verkkopalaveri järjestetään 17.2. klo 13:00-15:00

Blogioppaan verkkopalaveri järjestetään tämän viikon torstaina, 17.2. klo 13:00-15:00 osoitteessa https://connect.uta.fi/infimmuukkonen

Käydään tuttuun tapaan aluksi lyhyt kuulumiskierros. Sen jälkeen Riitta Suominen alustaa blogien käytöstä viestintänäkökulmasta noin vartin verran, ja alustuksen pohjalta käydään keskustelua teemasta. Tavoitteena luoda yhteinen näkemys siitä, mikä teeman ja keskustelun pohjalta on tärkeää näkyä blogioppaassa. Alustuksen ja keskustelun jälkeen voidaan vilkaista myös blogioppaasta ITK-päiville mainostarkoituksessa tehtävän painosversion kansiehdotelma. Toinen tunti klo 14:00-15:00 on tarkoitus jälleen käyttää oppaan tuottamiseen konkreettisesti - voidaan muodostaa haluttaessa tuotantopareja/ryhmiä, tai jokainen voi tuottaa itsenäisesti oppaaseen sisältöä.

OPPAAN TUOTANTOVASTUUT

Tammikuun verkkopalaverissa 11.1. tehtiin vastuiden tarkistuskierros, jonka pohjalta seuraavat henkilöt vastuutettiin seuraaviin osioihin alkuperäisvastuita tarkentaen:

- Antin vastuulla on erityisesti opetus/opiskelunäkökulma.
- Riitta keskittyy aikataulunsa puitteessa (verkko)viestintänäkökulmaan.
- Lotalla on työn alla osioita sisällöntuottamisesta ym.
- Tarmo ja Elias voisivat laittaa lyhyesti tekijänoikeuksista/tietoturva-asioista (esim. linkkejä muualle).
- Leena voi ottaa vastuuta niistä, mistä tekstiä puuttuu, erityisesti projektihumppa ja muut harrastukset.

Toivottavaa olisi, että vastuutahot voisivat tehdä katsauksen blogioppaaseen ennen torstain palaveria, ja kertoa kuulumiskierroksella oman näkemyksensä vastuualueensa näkökulmasta, mitä oppaasta vielä puuttuu. Sen pohjalta voidaan pyytää suoraan asiaan perehtyneitä tahoja tuottamaan tekstiä oppaaseen.

Yleiskatsausta oppaan tilanteesta löytyy viikko sitten kirjoitetusta viikkotiedotteesta.

JATKOSSA TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA

- Käydä läpi opas ja etsiä sisällöllisesti puutteelliset ja puuttuvat kohdat sekä täydentää ne valmiiksi --> suorat pyynnöt ko. osioiden asiantuntijoille tuottaa tekstiä.

- Päällekkäisyyksien poistamiset blogioppaan osioiden väliltä (tästä tarkemmin yllä mainitussa viikkotiedotteessa).

- Sivujen uudelleennimeämisen ehdotukset sekä uusien alisivujen erottaminen siten, että toimenpiteet voidaan toteuttaa päätöstapaamisessa. Ehdotetut:

** Blogien erilaiset kohderyhmät --> Blogien erilaiset käyttäjäryhmät

** Kakkosluvun sanaston (peruskäsitteet) voisi siirtää omaksi luvuksi, esimerkiksi oppaan viimeiseksi, numeroimattomaksi luvuksi.

** Blogien käyttö tiedottamisessa -lukua ehdotettu luotavaksi omana erillisenä alilukunaan Blogien käyttö opetuksessa -aliluvun tapaan

Näille toteutettu oma sivunsa blogiin, johon voi lisätä muutosehdotuksia jotta ne löytyvät helposti koottuna päätöstapaamisessa.

- Viimekertaisessa tunnin mittaisessa tuotantosessiossa (26.1. verkossa) ehdotettiin, että aktiivisia bloggaajia kutsuttaisiin mukaan kommentoimaan tai muokkaamaan puolivalmista opastamme. Jos joku tuntee sellaisia, vinkatkaa!

- Olisi varmaan pian aika pyytää ulkopuolisilta arvioijilta myös kommentteja oppaan teksteihin - tätä varten on laadittu pohjaksi arviointilomake, jota käytettiin vuosi sitten Viisautta wikin tekoon -oppaan arvioituttamisessa. Miettikää kukin tahollanne, keitä voisi pyytää arvioimaan!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Blogioppaan viikkotiedote 7.2.2011

Edellisestä viikkotiedotteesta on taas vierähtänyt tovi, pitääpä alkaa nyt tuotantoprosessin kiihtyessä (toivottavasti ;) loppua kohden alkaa tuottaa näitä viikkotiedotteita ihan viikottain, jos se auttaisi kannustamaan tuottajaporukkaa loppurutistukseen!

Kävin itse läpi tänään enimmäkseen tuota blogioppaan alkuosaa, mutta tein myös jonkinlaista kokonaiskatsausta. Kirjoittelin kunkin osion Keskustelu-sivuille tärkeimpiä huomioita.

Ensimmäisenä yleiskommenttina ehkä se, että mielestäni oppaan tekstisisällöt alkavat olla monelta osin jo aika hyvin kasassa. Toki lisänäkökulmia ja sisällöllisiä lisäyksiä muutenkin on ihan hyvä tehdä, mutta meidän kannattaa myös muistaa se, että tämän tuotantoprosessin tavoitteena on saada ensimmäinen versio oppaasta aikaan, joka ei suinkaan ole vielä valmis. Hyvä jos saamme tästä jotakuinkin kattavan ja yhtenäisen, mutta täydellinen tämän ei vielä tarvitse olla. Ainakin itseäni lohduttaa tämä ajatus, kun tiedossa on oppaaseen liittyvän kiireen lisääntyminen ITK:ta kohti, jolloin tarkoituksena on jakaa oppaasta julkaistua esittelyversiota painettuna samaan tapaan kuin vuosi sitten Viisautta wikin tekoon -oppaasta.

Toisena yleiskommenttina se, että päällekkäisyyksiä esiintyy oppaan sisällöissä - eri osioissa on lukuja samoista asioista. Poistelin itse päällekkäisyyksiä erityisesti luvuista Blogien erilaiset käyttötavat ja Blogien erilaiset kohderyhmät. Näissä ongelmallista oli tuo tavoiteltu näkökulmaero, joka ei kuitenkaan näkynyt näissä osioissa. Toivottavasti se on nyt paremmin esillä. Hyvänä esimerkkinä tästä mielestäni toimii mm. Blogien käyttö työelämässä -aliluku, joka oli Blogien erilaiset käyttötavat-luvussa - toisaalta Blogien erilaiset kohderyhmät -osiossa oli Yritykset-luku. Näiden kahden eri osioissa olevien lukujen sisällöt menivät mielestäni niin pahasti päälletysten, että siirsin Blogien käyttö työelämässä -aliluvun sisällön Yritykset-lukuun Blogien erilaiset kohderyhmät -osioon. Blogien erilaiset käyttötavat -lukuun lisäsin kokonaan uuden aliluvun korvaamaan aikaisempaa ja nimesin sen nimenomaan sitä käyttötapaa kuvaamaan eli Blogien käyttö keskusteluun ja toimintaan osallistamisessa. Sehän juuri on käyttötapaa valottavaa! Myös projektien osalta tein samanlaisen viilauksen, käyttötavat-luvussa on nyt Blogit hanke- ja projektityössä -aliluku, Blogien erilaiset kohderyhmät -osiossa sen sijaan ei ole enää projektilukua.

Päällekkäisyyksiä löytyy myös Blogien käytön aloittaminen ja Blogisisällön tuottamisprosessi -osioiden välillä. Molemmissa on esimerkiksi kommentointia koskeva aliluku. Pitäisi varmaan miettiä, onko tuo turha toisessa vai voisiko näihin ottaa näkökulmaeron. Oikeastaan koko osioiden tasolla olisi syytä miettiä tätä. Blogien käytön aloittaminen -osiossa tulisi miettiä mitä tarjotaan aloittelevalle bloggaajalle siten, että hän pääsisi alkuun, Blogisisällön tuottamisprosessin tulisi syventää sitten tätä puolta.

Muokattavaa riittää oppaassa vielä, suosittelen käymään läpi osio kerrallaan ja kirjoittelemaan sisältöä ja samalla muokkaamaan tekstiä luettavampaan muotoon mm. sellaisiin kohtiin, mihin on heitelty ituja, mutta ei ole vielä jouhevasti etenevää tekstisisältöä. Blogisisällön tuottamisprosessi -osiossa on loppupuolella monia alilukuja, joissa on toistaiseksi vain ituja, aiheita esim. edellä jo mainitun Kommentointi-aliluvun sisällä kommenttien valvonta ja roskaposti joista puuttuu sisältöä, samoin Kytkökset sosiaalisen median keskusteluihin ja Laajennusosat -aliluvut kaipaavat lisää sisältöä ja aukikirjoittelua.

Edelleen kannustan käyttämään sivukohtaisia Keskustelu-sivuja omien kommenttien jättämiseen muille koskien sivun sisältöä, lisäksi voisi miettiä, että käytetään kursiivia tekstiä niissä kohdin, missä on tekstin sekaan laitettu kommenttia tms., niin nämä tekstit erottuvat paremmin. Keskustelu-sivua kannattaa siis käyttää, jos on laajempaa pohdittavaa sivun sisältöön, sen rakenteeseen tms. liittyen. Noita tekstinsekaisia kursiivikommentteja kannattaisi käyttää mielestäni silloin, jos kommentti liittyy vain yksittäiseen tekstikohtaan tai on pyyntö muille muokkaajille tuottaa ko. aiheeseen lisää sisältöä.

Lukuja kannattaisi myös varmaan ajatella nyt tässä vaiheessa kokonaisuuksina siten, että miettii onko koko luku yhtenäinen, puuttuuko siitä isoja osuuksia sisältöä jotta se olisi kattava, onko rakenne hyvä vai kannattaisiko sitä muokata. Yhtenäistämistä voi jokainen tehdä vapaasti - rohkeutta vaan muokkaamiseen!

Mutta kyllä tästä oppaasta hyvä tulee! Ajatelkaapa - vartti viikossa / tuottaja on jo neljän eri tuottajan osalta tunti viikossa, ja siinä saa aika paljonkin aikaan, vaikkei uskoisi. Itse vaan huomaa, että vartissa syntyy tosiaan yllättävänkin paljon. Ja kiitos kaikille ketkä olette oppaaseen tuottaneet sisältöä kuluneiden viikkojen aikana!

Voisimme pikkuhiljaa ottaa tekstille ulkopuolisia kommentoijia, voitte jokainen miettiä ja käytetään sitten vaikka viime vuoden tuotantoprosessissa käytössä ollutta palautepohjaa - muokkasin sitä nyt tähän blogioppaaseen soveltuvaksi (lomake vielä hieman keskeneräinen mm. kommenttien viimeisen jättöpäivän osalta).

Ensi viikolla sitten on verkkopalaveri oppaan tiimoilta eli 17.2. klo 13:00-15:00, tästä vielä ensi viikolla muistutusviestiä luvassa.